Kun tarvitset kuvia, sisältö ratkaisee. Lehtikuva tarjoaa ainoana Suomessa laadukkaita kuvia kaikkiin asiakkaiden tarpeisiin: päivittäiset uutiskuvat, toimitukselliset ja mallivapaat kuvituskuvat sekä tilauskuvaukset. Ja nämä kaikki Suomesta ja ulkomailta.
Lehtikuvan 11 omaa kuvaajaa tuottavat uutis- ja urheilukuvien lisäksi kuumia viihdekuvia, ajankohtaisia kuvituskuvia ja herkullisia henkilökuvia. Lehtikuvalla on jatkuva kuvausoikeus niin olympialaisissa, formuloissa kuin MM-kilpailuissa.
Maailmalla Lehtikuva tunnetaan ja monet suuret kuvatoimistot kuten AP, AFP, Scanpix ja Reuters ovat luottaneet yhteistyöhömme jo vuosikymmeniä. Uusia sopimuksia tehdään myös jatkuvasti, kumppaneita ympäri maailman on useita satoja.
Lehtikuva on liki kuuskymppinen, mutta vanhuus ei vaivaa! Uusimme kuvakaupan ja koko taustajärjestelmän keväällä 2008, videot lisättiin kuvakauppaan talvella 2009, mutta toisaalta jo vuonna 1996 Lehtikuvalla on ollut alansa ensimmäisiä nettikauppoja. Kuvakaupassa on tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa kuvaa.
Haluamme tarjota asiakkaillemme parasta palvelua: asiantuntevaa, nopeaa ja henkilökohtaista. Meiltä saat apua kuvien käyttöön, etsimiseen ja julkaisuun liittyvissä kysymyksissä.
Lehtikuva kuuluu Sanoma-konserniin. 13.1.2010 julkistetulla kaupalla Lehtikuvasta tulee 1.3.2010 lähtien STT:n tytäryhtiö. Lue lisää STT:n tiedotteesta.
Lehtikuvan logo pdf-muodossa (tallenna tiedosto hiiren oikealla painikkeella)
Deskissä palvelemme sanomalehtiä ja online-asiakkaita ma-pe 7-23, la 12-22, su 13-23, desk@lehtikuva.fi, 09 122 4907
Sales on paikalla aikakauslehtiä, kustantamoja ja yritysasiakkaita varten arkisin 9-16.30, sales@lehtikuva.fi, 09 122 4000
Siirry Lehtikuvan tarjoamaan Monihakuun josta löydät kymmenien valmistajien kuvituskuvat kerralla. Hakukielenä englanti, tilaukset Lehtikuvan kautta.